I
 
nn Liity jäseneksi
nn Kirjaudu sisään
nn Jäsentenvälinen
nn Kompensoidut
nn Jäsenprofiilit
nn Haastattelussa
nn Vuoden juoksijat





Takaisin

Kilpailun kuvaus:
Aktia cupin marraskuun osakilpailussa 10 km aikaan 32:51. Kärki aloitti rauhallisesti ja parin kilometrin kohdilla noin 10 hengen kärkijoukko oli vielä kasassa ja itsekin onnistuin pysymään siinä mukana. Kärkikolmikko alkoi tosin tässä vaiheessa hieman kiristää vauhtia ja jäin Henkan ja muiden kanssa ns. kakkosryhmään, jossa mentiin sopuisasti aina 5 km kääntöpaikalle asti. Itse tulin ekan vitosen peesissä, kun menomatkalla taisi olla hieman vastatuulta. Kääntöpaikan jälkeen myös kakkosryhmä alkoi rakoilemaan. 6km kohdilla yritin saada viidentenä menevän kaverin kiinni, joka oli noin 10 metriä edellä ja pääsinkin siihen peesiin, mutta pysyin peesissä tosin vain reiluun 7 km asti. Loppumatkasta oli vielä hyvää kisaa, kun sekä edellä että takana oli muutaman metrin etäisyydellä porukkaa. Siinä sai onneksi sen verran itsestä irti että 33 minuuttia tuli alitettua ja samalla tuli oma 10 km ennätys.


 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit